☰ Ostinato

Tässä Musiikin tohtorintutkintoonsa liittyvässä kirjassa Teemu Kide esittelee käytännöllisiä innovaatioita, joiden avulla omakohtainen improvisointi pianolla helpottuu selvästi. Kirja sisältää kiehtovan näköalan improvisointitapahtumaan.

Kelluntamusiikin opetusfilosofian Kide kehitti tutkimalla vuoden ajan eri-ikäisten piano-oppilaiden improvisointitunteja. Improvisoinnin hetki on niin monisäikeinen, ettei sitä hänen mukaansa kannata lähestyä yksinomaan musiikillisesti. Tutkimuksessa löytyneitä ilmiöitä on kuvattu kirjassa käyttäen psykoanalyyttisia käsitteitä. Projektissa syntyi myös käytännöllinen sovellus, jota kutsutaan improvisointipohjaksi. Se tarjoaa improvisointiin tähän asti puuttuneen väylän, jossa musiikillinen tietämys korvataan intuitiolla.

- Improvisointi ei edellytä pitkiä opintoja eikä runsasta musiikillista tietämystä. Sen sijaan improvisoija voi tarvita kokonaisvaltaisen näkökulman muutoksen, jonka myötä hän ei enää itse koe olevansa vastuussa improvisaatiostaan. Tämä auttaa suhtautumaan omaan musiikkiin. Kelluntamusiikin soittaminen luo parhaimmillaan musiikillisen tilan, joka ikään kuin sulkee soittajan sisäänsä. Kelluntamusiikki ei kuulosta "nykymusiikilta". Sen sijaan luonnehtisin sitä improvisoiduksi ambientiksi, johon voi liueta, kuvailee Kide.

Opettajan tehtävänä on luoda improvisoinnille sopivat olosuhteet

Tutkimusraportissaan Kide pohtii myös opettajan roolia improvisoinnin oppimisessa. Hän toteaa, että improvisointia on mahdollista opettaa luopumalla "opettajamaisuudesta".

- Opettaja voi olemisellaan tarjota puitteet, joissa oppilaan oma ilmaisukieli pääsee esiin. Tarvitaan myös musiikillisia puitteita: pysyvyyttä ja harmonioita, jotka on irrotettu siitä musiikista, jota kuulemme päivittäin. Kelluntamusiikissa käytettävä sointumaailma tukee tietynlaista asettautumista. Tapahtumassa luodaan saareke, jossa improvisoija tuntee voivansa olla ja toimia.